lauantai 20. heinäkuuta 2013

Juhannus

 
 
 
Jos on kerran oikeesti lomalla, niin onhan ok, että juhannuspäivitys tulee vasta nyt? ;)
 
Näillä mentiin.
 
 



sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Pitkästä aikaa

Jospa yrittäisi paluuta tänne blogimaailmaan näin mobiilisti. Aika ei riitä koneella istumiseen ja kuvien siirtelyyn, mutta tulipa yhtäkkiä mieleen, että näillä puhelinvempeleilläkin voisi asiaa hoitaa. Katsotaan osaanko... :)

Mökillä on sentään ehditty käydä jonkin verran ja sinne olisin ihan mielelläni voinut vaikka jäädä tänään. Niin kesälomafiilis, varmaan tarttui noilta koululaisilta. No kolme viikkoa vielä...




lauantai 7. heinäkuuta 2012

Ukkosta odotellessa

ulkona on vihdoinkin se lämmin kesäilta.
Ja huumaava tuoksu.
Ruusu, jasmiini, tuoksuvatukka ja moni muu.
Kaikkea muutakin puutarhassa elelee ihan ittekseen. Nyppimättä.
Siinä ne tärkeimmät nyt. Ensi viikolla siirrytään saareen.
Tykkään.









torstai 3. toukokuuta 2012

Toukokuussa

on varmaan taas aika herätä talvihorroksesta - kiitos ihanan blogikaverin, joka viestitteli tänään. Olipa kiva jutella!


Mökilläkin on tapahtunut talven aikana. Kiinteä penkki/arkku ja komero + kirjat leijumaan 'uudelle seinälle'.

Ja juu juu, kyllä nuo listat joskus maalataan!!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kukkuluuruu

Häpeällisen vähän olen (siis en lainkaan) ehtinyt tänne. Eli sori kaikki kivat blogikaverit! Töitä, töitä ja töitä on ollut lähinnä ohjelmassa. Mut onneksi on olemassa tuo akkujen lataamo saaressa. Sentään jo kolmas mökkiviikonloppu tämän vuoden puolella on takana. Harmi vaan, että tänään vasta alkoi tuo ihana auringonpaiste!




lauantai 5. marraskuuta 2011

Viikko sitten

ihailtiin Ateneumin aarteita
piirreltiin työpajassa ötököitä
sulauduttiin kaupungin kaduille


 istuttiin iltaa saaressa
nautittiin mahtavista tarjoiluista
suorastaan humalluttiin isännän itse tekemästä sitruunasorbetista



sunnuntaikävelyllä annettiin tuulen puhaltaa
tutkittiin tunneleita ja tykkejä
etsittiin aarteita


ihmeteltiin meren voimaa ja historian havinaa

ja

tykättiin kovasti!


P.S. Geokätköjen etsintä ilman gepsiä oli suht haastavaa, vihje kun oli "bunkkerin sisällä" ja niitähän riitti... :)

torstai 20. lokakuuta 2011

Muodonmuutos

Anopin autotalliin edellisiltä omistajilta jäänyt kirjahyllyn raato, jota joku oli joskus yrittänyt saada pysymään kasassa nauloilla, sai uuden elämän meidän olkkarin sohvapöytänä sunnuntaipäivän askartelun tuloksena.



Valo vaan alkaa olemaan vähissä sisällä, vaikka ulkona ei olisikaan ihan pimeää. Mutta mikäs sen ihanampaa kuin sytytellä kynttilät. Minä tykkään.





                                                     Syksyisen suloista viikonloppua kaikille - me suunnataan saareen... :)