Huhtikuun alku on ollut todella kiireinen ja sitä on ollut myös koko tämä viikko. Sekä miehellä että minulla. Tuntuu, että tunnit loppuvat vuorokaudesta kesken. En edes kunnolla muista, mitä kaikkea pari päivää sitten tein. On ollut töiden lisäksi koulun kevätmarkkinoiden järjestämistä: vanhempien kanssa suunnittelupalaveria, opettajien kanssa palaveria, lehtimainoksen hoitamista, vanhemmille tiedottamista, postilaatikoihin jaettavien mainosten tekemistä, monistamisen sponsoroinnin järjestämistä, puhelua ja tekstiviestiä edestakaisin. Linnunpönttöjen rakentamista partiolaisten kanssa. Vessapapereiden ja sukkien myyntiä koululaisten hyväksi. Nyt olisi autossa viisisataa mainosta jaettavaksi kylälle, mutta pitäisi vielä organisoida niiden jakaminen. Kirjoittaa puffi ja yrittää tyrkyttää sitä paikallislehteen.
Viikonloppu näyttää yhtä kiireiseltä. Mies (joka tulee tänään illalla vasta myöhään kotiin) lähtee aamulla aikaisin hyvävelijärjestönsä piirikonferenssiin. Minä pakkaan lapset mukaani ja vien mummolaan samalla kun menen töihin. Töiden jälkeen pikaisesti kodin kautta, omat kamat kassiin ja miehen aveciksi juhlailtaan. Ajamista 30 km tuonne ja 30 km tänne ja 60 km toiseen suuntaan... Ajatus jäykistä velvollisuuskekkereistä ei todellakaan houkuttele. Juhlatuuli on kaukana, kun tuntuu, että a) naama on rapistunut väsymyksestä ja kiireestä, pari näppyäkin leuassa b) en ole varma olenko mekkoni kanssa alipukeutuneiden listalla c) huomenna on tuurillani varmasti karmea badhairday d) muutenkin vähän rupsahtanut ja plösähtänyt olo. Eilen yksi asiakaskin sanoi, että teille on sitten kolmas lapsi tulossa?!! Ei siis todellakaan ole..
Ääh, tästähän varsinainen vuodatus tuli. Seuraavaksi kokoan itseni, nukun hyvät yöunet ja huomenna vedän vatsan sisään, korkkarit jalkaan ja punaa huuliin. Ja nautin juhlatunnelmasta ja ajatuksesta myöhäisestä sunnuntaiherätyksestä hotellin sängystä.
