Huurteinen aamu

Pakkasta kahdeksan astetta!

Illalla lähdetään mökille. Mitenköhän siellä tarkenee?

Rauhallista viikonloppua kaikille!

Neuloo, neuloo, vaan ei tule valmista

Aloin jo ajat sitten neulomaan vastasyntyneelle sukulaistytölle villatakkia, mutta kuinkas sattuikaan (ei ensimmäistä kertaa), että tuli taas luettua ohjeita vähän sinne päin...

Nyt on kaksi takakappaletta valmiina: toinen yli 100 senttiselle ja toinen 68 senttiselle. Se olikin joku muu mitta se 65 cm niissä ohjeissa kuin koko... ;)

Projektin kestäessä tilanne on tietysti muuttunut niin, että vauveli ei enää todellakaan ole vastasyntynyt. Saas nähdä ehdinkö saada tämän valmiiksi ennen kuin tyttö ohittaa tuon 68 cm:n koon.

Ote on muutenkin vähän kateissa. Eilen purin etukappaletta - sentään huomasin, että vasen etukappale onkin oikealla edestä päin katsottuna.


Tämä onkin ainoa projekti käynnissä ja sen huomaa ompelunurkkauksen siisteydestä. Kohta olisi kyllä ehdittävä tekemään muutakin. Joulu kun lähestyy...


Tähän vielä kuva talon sydämestä. Täällä katsotaan telkkaria, touhutaan tietokoneella, lueskellaan, askarrellaan. Kaikki yhdessä, vaikka eri touhuissa.

Neiti A 8 v.

Viikonlopun pääosassa oli neiti A:n syntymäpäivät. Niitä varten siivottiin, puunattiin ja valmisteltiin, kunnes vihdoin sunnuntai-iltapäivällä juhlittiin.

Ensin kestittiin sukulaiset ja kummit. Väkeä oli todellakin vauvasta vaariin: nuorin herra 5 kk ja vanhin puoli vuotta vajaa 90 v. Ja sitten kaikkea siltä väliltä. Lähemmäs 30 henkeä kaikkeaan.

Kun tämä porukka saatiin ovesta ulos, siivottiin kahvikupit pois ja pöytään kannettiin popparit ja naksut. Kaikki koulun tytöt saapuivat juhlimaan. Voi sitä kikatusta ja korkeiden äänien sinfoniaa, kun viisitoista eka-nelosluokkalaista laitetaan yhteen huoneeseen!

Sanomattakin lienee selvää, että vanhemmat istahtivat illalla sohvalle lievästi uupuneina. Mutta päivänsankari oli onnellinen: paljon ihania lahjoja ja huomion keskipisteenä olemista. Tätä päivää oli odotettu taas melkein vuosi!

Elämän tähän mennessä jännittävin asia on myös takana päin.

Perjantai-iltana käytiin napsauttamassa korviin reiät. Ei taida tässä kuvassa korvikset erottua, vaikka hiuksia huolellisesti pidettiinkin korvan takana... :)

Pyykkiä

Tää olis niin tyytyväinen, jos olis kunnollinen KODINHOITOHUONE.

Nyt on vaan kylppäri, jossa kuivatetaan ja johon KASATAAN.

(Silitysrauta on vaan hämäystä - sitä käytetään ERITTÄIN harvoin...)

Koti

Asumme miehen kotitilalla talossa, joka on alun perin rakennettu 1930-luvun lopussa. Edellinen päärakennus oli tuhoutunut puolen kylää hävittäneessä tulipalossa.

Alla oleva kuva lienee 30-40 -lukujen vaihteesta ja talo on koristeltu havuköynnöksin hääjuhlaa varten.

Alin kerros rakennettiin tiilestä ja betonista, kaksi ylintä kerrosta oli rapattua lautaa.

Vuonna 1965 joulukuusen kynttilöistä lähteneen tulipalon jälkeen näytti aika lohduttomalta:

Kellarikerroksessa sijaitsi ennen mm. jauhokellari ja leivintupa. Useat väliseinät ovat tiiltä ja yläpohjakin on betonia. Palon jälkeen tästä kivijalkakerroksesta rakennettiin "uusi" talo. Tilaa on silti vielä reilut 200 neliötä, mutta pohjaratkaisu on välillä vähän hankala ja monet perusasiat, kuten viemäröinti, sähköt ym. kuuskytluvulta. Lattia on sisällä alempana kuin maanpinta, joten eräänlaisessa betonibunkkerissa sitä tässä asustellaan.

Jos lottovoitto joskus osuu kohdalle, niin talo palautetaan entiseen malliinsa. Mutta siitä haaveillessa, voi vaan miettiä paljonko kaikkea hienoa - huonekaluja ja muuta - tuossa palossa hävisi.

Ruuhkavuosissa?

Varoitus: vuodatusta ja valitusta!

Taas on menty muutama viikko sellaista haipakkaa, että tuntuu, ettei elämä oikein pysy hanskassa niin kuin haluaisi. Huusholli repsottaa vähän sieltä sun täältä. Vaikka koko ajan muka siivoaa ja järjestelee, niin ikinä ei saa koko taloa kuntoon. Pyykkivuoret kasvaa: sekä likaiset että puhtaat. Kesäkukatkin, tai siis niiden jäänteet, vielä ulkona ruukuissa. Ota siinä sitten kivoja kuvia tänne blogiin.

Ja kun ei ole aikaa pitää edes kotia järjestyksessä, ei ole aikaa kutomiseen, lukemiseen, sisustamiseen, ulkoiluun, rentoutumiseen - ei mihinkään kivaan! Töissä sentään ehtii tänne blogimaailmaan kurkkimaan. Mutta tässä tilanteessa sitä vain ahdistuu entistä enemmän, kun seuraa muiden aikaansaavaa elämää. (Vaikka TIEDÄN, että ei se ole koko totuus). Minä se vaan teen töitä kuusi päivää viikossa, arkisin olen kotona illalla puoli kuuden jälkeen, lauantaisin sentään jo melkein kahdelta. Jumissa täällä puodissa: ei lounaita, ei shoppailupäiviä, ei tapaamisia. Ruokakaupassa sentään näkee joskus jonkun tutun. Tätä taas ensi kesään saakka.

Ajatus kotirouvana olemisesta hiipii haaveena mieleen: Jos olisin kotona kaiket päivät, jäisi Täydellisten Breekin niin kakkoseksi meikäläisen täydellisyydelle! Näen jo silmissäni kodin hohtavat pinnat, nopsasti valmistuvat neuletyöt, säilötyt mehut ja hillot, rikkaruohottomat kukkapenkit, päivittäin päivittyvän blogin höystettynä henkeäsalpaavilla valokuvilla. Ja itse kotirouvahan olisi aina huoliteltu ja varreltaan sorja. Ah!

Ja pah! Tasan taatusti alkaisin kaipaamaan työelämään piankin. Äitiyslomallakin olin vain vuoden kummankin tytön kohdalla. Se tuntui silloin ehdottomalta maksimilta. Ei ole minusta kotiäidiksi. Ja sitä paitsi unelmaahan tässä eletään. Työ itsessään ei todellakaan ole rankkaa, ainoastaan aika, minkä se sitoo, tuo elämään rajoituksensa. Pitää vaan saada bisnes sen verran kannattavammaksi, että voi useammin pitää vapaata. Koen kuitenkin hypänneeni oravanpyörästä pois. Ex-kollega kertoi juuri eilen varanneensa taas ajan terapeutille, sama hullunmylly siis niissä töissä edelleen. Itseä alkoi jo helpottaa puolivälissä tätä kirjoitusta.

Kiitos, jos jaksoit lukea!

Juhlimaan

Ystäväperheen isännän kuuden vuoden aherrus päättyy huomenna.

Lähdemme kuuntelemaan hänen väitöstään aamulla Helsinkiin.

Ja illalla juhlitaan!

...Iltapuku, kengät, laukku, frakki, sukat, sukkahousut, huulipuna, puuteri...

...toivottavasti mitään ei ole unohtunut...

Lahjaksi yhteisten purjehduslomien navigaattorillemme

annamme sekstantin.

Sillä on historioitsijan hyvä ottaa suunta kohti uusia päämääriä!