perjantai 19. marraskuuta 2010

Talvikoti

Jos meillä mökillä on valkoista ja valoisaa, niin kotona sitten onkin synkkää ja tummaa. Tai ainakin siltä se tuntuu, kun kesän jälkeen yrittää sopeutua elämään koko ajan kotona. Siinä saattaa ihan pikkuinen sisustusahdistuskin iskeä, kun tuntuu, ettei mitään voi muuttaa ilman, että muuttais kaiken. Tähänkin nurkkaukseen olis aika vaikea saada kesäisempää meininkiä pikkumuutoksilla... Mutta syksyn edetessä ja päivien lyhentyessä alkaa tunnelma taas olemaan kohdillaan.



Jotain muutosta sitä kuitenkin aina välillä kaipaa ja miettii vaihtoehtoja mielessään. Tässä eräänä iltana sitten istuskeltiin miehen kanssa tuossa sohvalla punaviinilasit kädessä jutustelemassa, kun esitin hänelle uusimman suunnitelmani. Useinhan näiden ehdotusten kanssa menee niin, että ensin tulee ehdoton ei, sitten pikku hiljaa pidemmän ajan kuluessa pehmittelee kunnes saa toisen suostumaan/innostumaan. On pari kertaa käynyt niinkin, että mies esittää asian lopulta omana ideanaan. Mutta nyt kävikin niin, meidän kummankin hämmästykseksi, että mies sanoi heti ok!

Ei me mitään isoa muutosta olla tekemässä, mutta huonekalukauppaan pääsee kuitenkin. Eilen jo vähän möbleerattiin, mutta saapa nähdä, koska ehditään ostoksille. Toivottavasti pian! Parasta koko hommassa lienee se, että itsellä on sisustusinto taas päällä!

Olis mulla muuten jo pari jatkoehdotustakin sille, mutta taidan odottaa, että nääkin tulee toteutettua... ;)



MUKAVAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!


Meikäläisellä on tiedossa töitä, partioyöretki ja yhdet 50 v. -juhlat. Maanantaina pääsee sit taas töihin lepäämään... :)


3 kommenttia:

Nonna kirjoitti...

Meillä menee suunnilleen samaa rataa. Pitää olla myös hyvä hetki, että sisustusideoita kannattaa ruveta heittelemään! Ne miehet miehet...

Kotivalo kirjoitti...

Tuo sohvapöytä ja ryijy on aivan ihania!
Meillä on jostain merkillisestä syystä mies se, joka on aina valmiina mööbliseeraamaan. Minä olen se, joka toppuuttelee. Johtuen siitä, että sitten pitää tosissaan vaihtaa taulujenkin paikat, ja niitä meillä on vaikka kuinka... Pitäisi kai olla onnellinen moisesta miehestä.(Ja olenhan mä = ))

Teija kirjoitti...

No niin, ootellaas, minkälainen muutos siellä on kehkeytymässä! :) Viihtysältä näyttää nytkin, sellanen kirjasto/tupakkahuonetunnelma, you know.. Jotain tällasta oon aatellu joskus meijän yläkertaan.

Mukavaa viikon alkua , kivaa kun on talvi!! :)