lauantai 30. toukokuuta 2009

Simppeli

Aika tarkkaan vuosi sitten mökkitontille nousi ensimmäinen rakennus: Simppeli eli varasto ja käymälä.

Hauskinta Simppelissä on, että se koottiin elementeistä. Tilasin vaan netistä tyyliin: 2 x umpiseinä, 2 x seinä ikkunalla, 2 x seinä ovella, 1 x seinä pariovella, 1 x väliseinä, 3 lattiaelementtiä jne. Sitten yhtenä viikonloppuna ruuvattiin ne miehen kanssa toisiinsa ja askarreltiin katto paikoilleen, maalattiin ja laitettiin huopa katolle ja voilà - ensimmäinen pytinki valmiina!




Tuolla sitten nukuttiinkin heinäkuun loppuun saakka... :)

maanantai 18. toukokuuta 2009

Lämmintä

oli vihdoin koko viikonlopun. Kauniin ilman siivittämänä saatiin torniin eristeet ja loputkin lattialaudat alakertaan. Lopuksi vielä maalattiin lattia kertaalleen. Nyt näyttää niiiiin avaralta, että.. mutta keskiviikkona aletaan askartelemaan väliseiniä, joten ilme varmaan muuttuu kovasti ja tila pienenee...





perjantai 15. toukokuuta 2009

Kaikki alkoi siitä

kun isoisäni osti edesmenneen merimiehen tilan kesäpaikakseen jo 1950-luvulla. Vuosikymmenten mittaan alueelle on tullut pari mökkiä lisää ja sukupolvet osin vaihtuneet.

Suvun yhteisellä alueella oli kuitenkin vielä rakennusoikeutta jäljellä ja niin viime vuoden alussa saimme serkkuni kanssa ostaa omat tontit alueelta (siis serkkuni perheellä on myös mökkityömaa käynnissä).

Nämä kuvat ovat viime vuoden tammikuun lopulta. Ne on otettu, kun kävimme katsomassa paikkaa ensimmäistä kertaa sillä silmällä. Seuraavalla kerralla olikin kaupat tehty ja sitä seuraavalla oltiin sitten jo puunkaatohommissa...;) Mutta tässä vaiheessa ei siis oksaakaan ole katkaistu.


Näkymä saunan rannasta

Saunan paikka

Mökin paikka

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Erämaankurkkuja

Koulussa oli laitettu erämaankurkun (vai mitä ne nyt oli, sanoi neiti A) siemeniä purkkiin itämään. Ja kyllähän ne kotona ikkunalaudalla lähtivätkin nopsasti kasvamaan. Saa nähdä vaan miten selviävät, kun jossain vaiheessa siirretään ne tuonne meidän erämaalle..:)

Aurinkoisen aamun iloinen yllätys oli, kun huomasin pihan vanhan tuulimyllyn heittäneen varjonsa suoraan puuvajan ovelle. Ajatella, että juuri tänään, siihen tiettyyn kellonaikaan, satuin katsomaan oikeaan suuntaan. Huomenna tuo varjo ei ehkä osu siihen lainkaan. Ainutlaatuinen hetki siis.




tiistai 12. toukokuuta 2009

Äitienpäiväviikonloppu


Vihdoinkin päästiin viikonloppuna jatkamaan töitä mökillä. Viimeksi oltiin siellä pääsiäisenä...

Nyt on yläpohja villoitettu ja tornin lattialaudat paikoillaan. Vaikka välillä satoi ja tuuli kovasti, niin ei haitannut, koska nyt tehdään sisähommia! Aina on kiva tehdä tuollaisia työvaiheita, jossa valmista tulee nopeasti ja näkymä myös muuttuu.

Äitienpäiväherätys oli siis tällä kertaa patjalla saunan lattialla. Mutta perinteiseen tapaan aamiainen tuotiin "sänkyyn" ja tytöt olivat muistaneet ottaa askartelemansa kortit mökille mukaan. Lahjaksi sain vavan ja kelan - ehkä tänä kesänä ehdinkin vielä kalastamaan...

perjantai 8. toukokuuta 2009

Voiton puolella

Vihdoinkin kevään kiireisin aika alkaa olla ohi. Touhua ja tohinaa on tosissaan riittänyt, mutta onneksi kaikki on loppujen lopuksi sujunut hienosti. Viime postauksessa mainitsemani juhlat olivatkin yllätyksekseni oikein hauskat ja ilta venyikin pitkään. Kotona vaan odotti einiinkiva yllätys.

Lämmitys oli mennyt pois päältä ja valotkin paloivat himmeästi. Vikakin löytyi vihdoin, kun saatiin sähkölaitoksen miehet paikalle. Meille tuleva ilmajohto (joo, niitä on siis vielä jossain) oli hankautunut ulkorakennuksen seinässä jotain peltiä vasten ja rikkoutunut. Tulipalo oli ollut todella lähellä, sillä kyseinen pelti oli sulanut! Onneksi selvittiin kuitenkin säikähdyksellä ja sillä, että sähköpiikin ansiosta vain kuukauden vanha kuivausrumpu sekä keittiön telkkari ja digiboksi olivat simahtaneet. Nyt pitäisi vaan saada aikaiseksi hoidella asia vakuutusyhtiön kanssa.

Kevään ohjelmaan kuuluu aina myös esikoisen taidekoulun kevätnäyttely:


Tämä kiltti lohikäärme annettiin tietenkin parhaalle kaverille.

Koulun kevätmarkkinat onnistuivat yli odotusten. Sää suosi ja kyläläisiä virtasi paikalle sankoin joukoin. Linnunpönttökauppakin sujui hyvin. Neiti A, ekaluokkalainen, otti myös osaa talkoisiin: askarteli julisteen, jossa luki 'A:n hierontapiste. Niskahieronta 1 €.' Tuottoa tuli 12 euroa, vaikka hieroja olikin suurimman osan aikaa tauolla eli ulkona poniratsastamassa...:)



Kirkonkylän koululla pidettiin keskiviikkona kulttuurikilpailut. Vanha perinne on hienosti elvytetty henkiin ja omat muistot kyseisista karkeloista palasivat elävästi mieleen. Oli yksinlaulua, runonlausuntaa, soittoa, piirustus- ja kirjoituskilpailu, tanssiesityksiä ym. ym.

Neiti A:ta vähän jännitti, kun joutui koko porukan ensimmäisenä lavalle esiintymään.

Ii, huusi auto. Olen iloinen.
Vaikka ajajani onkin satakiloinen.
Hän harrastaa jumppaa
ja kunnolla pumppaa.

Kaasua ja jarrua.
Kaasua ja jarrua.
Kytkintä käyttää.
Vilkkua näyttää.
Rattia kääntää.
Vaihdetta vääntää.
Siis kunnon autojumppaa.

Tulppaanitkin ovat kuin varkain alkaneet kukkia kaiken touhun keskellä..