Taas on menty muutama viikko sellaista haipakkaa, että tuntuu, ettei elämä oikein pysy hanskassa niin kuin haluaisi. Huusholli repsottaa vähän sieltä sun täältä. Vaikka koko ajan muka siivoaa ja järjestelee, niin ikinä ei saa koko taloa kuntoon. Pyykkivuoret kasvaa: sekä likaiset että puhtaat. Kesäkukatkin, tai siis niiden jäänteet, vielä ulkona ruukuissa. Ota siinä sitten kivoja kuvia tänne blogiin.
Ja kun ei ole aikaa pitää edes kotia järjestyksessä, ei ole aikaa kutomiseen, lukemiseen, sisustamiseen, ulkoiluun, rentoutumiseen - ei mihinkään kivaan! Töissä sentään ehtii tänne blogimaailmaan kurkkimaan. Mutta tässä tilanteessa sitä vain ahdistuu entistä enemmän, kun seuraa muiden aikaansaavaa elämää. (Vaikka TIEDÄN, että ei se ole koko totuus). Minä se vaan teen töitä kuusi päivää viikossa, arkisin olen kotona illalla puoli kuuden jälkeen, lauantaisin sentään jo melkein kahdelta. Jumissa täällä puodissa: ei lounaita, ei shoppailupäiviä, ei tapaamisia. Ruokakaupassa sentään näkee joskus jonkun tutun. Tätä taas ensi kesään saakka.
Ajatus kotirouvana olemisesta hiipii haaveena mieleen: Jos olisin kotona kaiket päivät, jäisi Täydellisten Breekin niin kakkoseksi meikäläisen täydellisyydelle! Näen jo silmissäni kodin hohtavat pinnat, nopsasti valmistuvat neuletyöt, säilötyt mehut ja hillot, rikkaruohottomat kukkapenkit, päivittäin päivittyvän blogin höystettynä henkeäsalpaavilla valokuvilla. Ja itse kotirouvahan olisi aina huoliteltu ja varreltaan sorja. Ah!
Ja pah! Tasan taatusti alkaisin kaipaamaan työelämään piankin. Äitiyslomallakin olin vain vuoden kummankin tytön kohdalla. Se tuntui silloin ehdottomalta maksimilta. Ei ole minusta kotiäidiksi. Ja sitä paitsi unelmaahan tässä eletään. Työ itsessään ei todellakaan ole rankkaa, ainoastaan aika, minkä se sitoo, tuo elämään rajoituksensa. Pitää vaan saada bisnes sen verran kannattavammaksi, että voi useammin pitää vapaata. Koen kuitenkin hypänneeni oravanpyörästä pois. Ex-kollega kertoi juuri eilen varanneensa taas ajan terapeutille, sama hullunmylly siis niissä töissä edelleen. Itseä alkoi jo helpottaa puolivälissä tätä kirjoitusta.
Kiitos, jos jaksoit lukea!
5 kommenttia:
Voimia arkeesi! Et ole yksin, meilläkin on eri rähjäinen koti tällä erää :-(
...VOIMIA täältäkin.
sekä, pieniä iloja ja tonnikaupalla positiivista energiaa. Miullakin melkoista rumbaa välillä...
Heippa! Ihan ekaksi saanko udella, että mimmoista puotia pidät? Uskon, että omilleen hyppääminen kuitenkin kantaa hedelmää jossain vaiheessa!
Tuttua täälläkin, yrittäjiä kun ollaan. Työjutut ei aina jää toimistolle, ja kiire ja stressi kalvaa mieltä kotonakin. Ja juu, blogit saattaa antaa vähän kaunistellun kuvan joskus ;)
Tsemppiä syksyyn joka tapauksessa, muista pitää itsestäsi huolta!
Vekarus, Anni ja Teija - Kiitos tsemppauksesta! Kiirettä riittää varmasti meillä kaikilla äideillä. Pakko oli vähän purkaa ja nyt kyllä on jo parempi fiilis. Raivolla siivosin eilen illalla ja nyt alkaa taas olemaan homma hanskassa... :)
Teija - Pienenpientä, mutta ikiomaa lelukauppaa tässä pyörittelen. Työstressi ei vaivaa, usko tulevaan on luja, eikä työt onneksi seuraa kotiin (paitsi näin joulun alla olohuonekin on varastona). Muun arjen organisointi sitten stressaakin aina välillä. Hyvä kyllä, että pääsee viikonloppuna mökille taas tekemään "ei mitään" :D
Voih!Miten tutlta kuulostaa...taisi otenkin samantapainen kirjoitus olla mullakin joku aika sitten...
a vaikka olenkin 70% päivistä kotona, niin silti... väsyttää repsottaa ja kiukuttaa.
Lähetä kommentti